LYHYT ELÄMÄKERTA
Ylioppilasjuhla luonnon helmassa 1977.

 

 


JUURET
Tulevan tutkijan äiti oli tenonsaamelainen Inarijoelta ja isä suomalaista sukuhaaraa, joka tuli Inariin 1800-luvun lopulla Kärsämäeltä.


VP:n OPPIVUODET
”Vaadin parempia vappuilmoja.” Yhden miehen kulkue Inarin kylällä vappuna 1977.

 


MAISTERIN MATKASSA
Karigasniemen kaatopaikalla komeassa tunturimaisemassa 1991. Vapaan toimittajan matka vei 1990-luvulla usein Lappiin monenlaisiin ympäristöihin. Kuva: Aki Paavola.


TOHTORIN HATTU KOURASSA
Yliopisto- ja tutkimusmaailma vei mennessään taas 1990-luvulla. Väitöskirja syntyi muun kirjanteon innostuksessa vuonna 1997. Vas. vastaväittäjä prof. Liisa Saariluoma ja keskellä kustos Liisi Huhtala.

 


YLIOPISTOMIES
Kalevan pilapiirtäjä Jari Elsilän onnittelukuva vuonna 2005, kun Giellagas-instituutissa juhlittiin uutta virkaa ja saamelaisen kulttuurin professoria.


MAAILMALLA
Kansain
välinen seikkailija Devil´s Tower -vuoren juurella Wyomingissa matkalla preerioilla kesällä 2010. Omituinen ilme johtuu keskittymisestä kuvan ottamiseen kädessä olevalla kameralla.

 

 


PALKINNOT
Apurahat ovat usein taanneet mahdollisuuden irrottautua tutkimaan ainakin vähäksi aikaa. Kuva Lapin kulttuurirahaston juhlasta 2007.

 



© Copyright Veli-Pekka Lehtola 2017  

Lea Virolainen & Lucci