|
Elämä Lapin erämaakylässä sotien jälkeen oli sangen toisenlaista kuin maalikylillä. Terveydenhuolto ja muut palvelut olivat peninkulmien vene- tai poromatkan päässä eikä perinteinen elinkeino aina tahtonut riittää perheen elantoon. Mistä voima ammennettiin?
Siiri Magga-Miettusen kaunokirjallinen omaelämäkerta, "Siirin kirja", kuvaa Ivalojoen Kutturan kylän ihmisiä sota-ajasta 1960-luvulle. Keskiössä ovat kirjoittajan vanhempien värikkäät vaiheet, mutta ennen kaikkea Siirin omat kokemukset, leikit ja kujeet. Kaikkea sävyttää lämmin huumori ja tarinat, jotka olivat erämaan asukkaiden elämän suola.
Siirin kirja kuvaa lapsen kasvamista kahden kulttuurin, saamelaisen ja pohjoissuomalaisen, välillä. Vaikka köyhä koti ei aina ollut helppo asua, se loi sitkeyttä ja yhteisymmärrystä kymmenlapsisen perheen elämään. Kouluunlähtö tiesi asuntolaelämän alkamista ja muuttoa pois kotoa.
Kutturan Niilan Siiristä tuli opettaja. Hän oli ensimmäinen saamelaisopiskelija Tornion naisseminaarissa, ja muistot sieltä kuvaavat nyt jo kadonnutta koulumuotoa.
Magga-Miettunen toimi opettajana Ivalon Koppelossa, Varkaudessa, Simossa ja Kemissä. Opetusvuosia kertyi kaikkiaan 39. Eläkkeelle jäätyään hän alkoi kirjoittaa ylös muistoja ja tarinoita lapsuutensa Kutturasta, "kertovasta kylästä". Kirjoittamisen kannalta tärkeäksi tuli opiskelu Suomen elämäntarina-akatemian kursseilla Kärsämäellä.
Novellimaisissa muistelmissaan kirjailija etsii vastausta siihen, miksi valtaosa sisaruksista lähti Kutturasta muualle, suomalaisen kulttuurin pariin. Miksi Siirin vanhemmat pyrkivät tietoisesti kouluttamaan lapsensa muuhun kuin perinteiseen poronhoitoon? Kirja selittää myös, miksi Kutturassa tapahtui sodan jälkeen nopea kielenvaihdos saamesta suomeen.
Pohjimmiltaan Siirin kirja on kuitenkin elämänmakuinen muistelma värikkäistä lapsuuden vuosista, hilpeänhaikea elämänrapsodia, joka jatkaa vanhaa Lapin tarinaperinnettä. Inarin erämaat saavat siinä inhimilliset kasvot.
|
